Ihmiskokeen tulokset

Ihmiskokeen tulokset rogaining-projektista julkaistaan vähän näin jälkikäteen. Ihmiskoe käynnistyi jokunen viikko sitten, kun ymmärsin että olemme Mikaelin kanssa ilmoittautuneet Retki-Rogaining kisaan Somerolla, ja käytettävä aika olisi taas se ihanat 24 tuntia. 24h, eihän se teoriassa ennakkoon mietittynä kuulosta yhtään pahalta. Ensin hölkätään kokemuksella se 12h ja sitten vähän himmaillaan seuraava puolikas.

Tämähän oli minulle VASTA 3. näin pitkä rogaining-kisa. Huoltajana olen pitkiäkin aikoja valvonut, joten en minä sitä pelännyt. Katsahdin viimeisen 6 kk harjoituspäiväohjelmaani ja työkalenteria ja olipa siinä pakko todeta, että hups. On tullut tehtyä töitä enemmän kuin oltua lenkkipolulla. Joitain lyhyitä lenkkejä juu, mutta yhtään pidempää ei ollutkaan varmaan sitten Saariselän. Ei ne vanhat pohjat kai ihan loputtomiin kestä. Kai 🙂

Kun tajusin tämän, päätin että otan NLP Trainer kurssilla jonkin mahdollisen harjoituksen, missä haen vähän ankkureita kisaan. Tein Millan kanssa loistavan harjoituksen, jossa keskityin käsien turpoamis-ongelmaan ja armollisuuteen itseä kohtaan. Olimme sopineet Mikaelin kanssa, että kun tulee vaikeaa, kisassa tehdään vähän NLP-harkkoja, ja alkumatkasta vähän tehtiinkin. Mutta mutta... vesisade teki taas sellaiset rakot jalkoihin, että 12 h jälkeen liikkuminen alkoi olla niin kivuliasta, että energia ei riittänyt yhteenkään harjoitukseen tai mihinkään ylimääräiseen. Yritin kipukynnykseni rajoilla selvitä metsäpätkistä, joissa jokainen askel, etenkin kun tippui kiven sekaan, sattui. Aivan liikaa...

13 tunnin kohdalla päätimme, että kyllä yhteisen kisan täytyy olla mukavaa. Pientä kipuilua ja väsymystä saa olla, mutta raja menee siinä, kun taju meinaa välillä lähteä kivusta. Päätimme siis suunnata kohti maalia ja hash housea. Matkaa siinä oli reilu 10 km ja aikaa siihen taaperuukseen käytimme 4,5 tuntia. Hidasta ja tuskaista se eteneminen oli. Vitsit, kun olisi kyennyt fyysisen kivun, mutta siihen ei taidot vielä riittäneet. Mikael ehdotti, että keskeytämme ja tilaamme auton hakemaan meidät. Se ei ollut kuitenkaan vaihtoehto, ei missään nimessä. Hitaasti saavutimme maalin ja siitä samantien kotiin suihkuun.

MUTTA jotain hyvääkin tapahtui. Käteni EIVÄT turvonneet tällä kertaa, mitä ei ole tapahtunut minulle kai yhdessäkään kisassa tai pidemmällä lenkillä. Mistä se sitten johtui. Enpä osaa sanoa, mutta iloitsen siitä suunnattomasti ja toivon, että kun ja jos kun joskus vielä vastaavalle matkalle starttaan, ongelma on kadonnut kokonaan. Ai niin, minähän kyllä taisin vannoa, ettei enää ikinä ...

Jos kiinnostaa, linkin takaa löytyy Video