Muutosten kevät. Mieli täynnä tavaraa, ja toisaalta niin tyhjää. Mitä kaikkea se ottaa tällä hetkellä vastaan, tietoisesti ja tiedostamatta. Keho on ollut täynnä tunteita koko alkuvuoden, ja tunteet ovat menneet laidasta laitaan. Blogiin en ole koskenut yli vuoteen, ja viime aikoina se on kuiskinut kutsuja, joihin en ole kuitenkaan tarttunut. Osittain kyvyttömyydestä pukea sanomaani sanoiksi, osittain haluttomuudesta jakaa ajatuksiani. Onhan tämä tosiaan keväiden kevät koko maailmalle, Suomelle kuin minulle yksittäiselle ihmiselle.
Yksi syy kirjoittamattomuuteen on myös se, että olemme Mikaelin kanssa keskittyneet enemmän podcastien tekemiseen, ne ovat olleet opettavaisia ja mielenkiintoisia. Podcastin tekemiseen kuuluu ensin valmistelutyö, nauhoitukset, jälkieditoinnit ja sitten vielä yhteistyö RadioPlayn kanssa, jossa jaksot ovat kuunneltavissa. Toki löytyvät myös Spotifyn listoilla.
Mutta takaisin blogiini. Mistä aloittaa? Saati mihin lopettaa? Onneksi lopettamisen suhteen ei tarvitse tehdä päätöstä, koska matka jatkuu. Oma polkuni on tässä yhtynyt takaisin pääpolulle oltuani muutaman vuoden bisneksen parissa tiiviimmin. Lopettaessani siellä sain kauniita viestejä yhteistyökumppaneilta, ja yhdessä oli kaunis metafora junamatkasta ja elämän elosta, kun niitä meno-paluulippuja ei tässä elossa jaeta. Sen luettuani näin itseni juna-asemalla, olin astunut pois vaunusta ja näin junien menevän ohi. Osa niistä pysähtyi asemalle, mutta en astunut yhteenkään niistä sisään. Vielä. Seuraavaan saatan astuakin.
Tämä kevät muistetaan tosiaankin Korona-keväänä. Koronaepidemia ja sen aiheuttamat tunteet koskettavat meitä jokaista, tavalla tai toisella. Osa meistä sairastaa taudin, osa ei, osa saa immuniteetin, mutta vielä meillä ei ole riittävästi tietoa taudista, ja jokainen elää jonkin asteisessa epävarmuudessa. Olemme eristyksissä, joudumme kestämään erilaista elämää ilman sosiaalisia suhteita, ja se haastaa meidät jokaisen omien perusarvojen ja asioiden ääreen. Netti on täynnä tarinoita, vinkkejä, videoita miten hallita mieltä ja kehoa. Tarjonnan puutteesta ei nyt voi valittaa, mutta miten sitten löytää se itselle sopiva. Tai ennen kaikkea miten löytää mieli, joka lähtee toteuttamaan näitä vinkkejä. Lyhyessä ajassa on tapahtunut niin paljon. Itselläni aika on pysähtynyt ja on ollut aikaa löytää sisäistä rauhaa. Aika ajoin kuitenkin mieli on sellaista pyörremyrskyä, jota ei voi ymmärtää. Itselläni tähän vuoristorataan on liittynyt paljon tunteita, laidasta laitaan.
Kuitenkin itse uskon, että tämä on lyhyt jakso ihmiskunnan historiassa, joka haastaa meitä aidosti miettimään omaa elämää, tekemistä, suhdetta toisiin ja myös siihen, mitä teemme. Kenelle työskentelemme, elämmekö aidosti siten kuin haluamme. Ja ne, joilla mahdollisuus on muutoksen toteuttamiseen, he sen varmasti tekevät. Itselle tämä on tarkoittanut paljon hyviä asioita. Ystävät ovat soittaneet, olen itse yrittänyt myös olla aktiivisempi. Olen lähettänyt kortteja, viestitellyt enemmän kuin normaalisti. Yksinäisille tämä on haastavampaa aikaa, ja siksi haastankin kaikki miettimään, kenelle voisi soittaa tai lähettää kortin. Nyt valitettavasti emme voi tavata entiseen malliin tuttavia, ja riskiryhmien kanssa on oltava tarkkana.
Kysyin facebook-sivuillani, mitä hyvää tästä voi seurata ja seuraavia asioita kommentoitiin:
- Rauhoittuminen
- Yhdessä tekeminen
- Yksinkertaisista asioista nauttiminen
- Unohtuneille harrastuksille aikaa: ompelu, palapelit, valokuvien järjestely
- Retkeily ja ulkoilu pienesti ystävien ja rakkaiden kanssa
- Luonnon äänien kuuntelu, ilman haistelu
- Uuden oppiminen
- Kielten opiskelu
- Matkustamisen sijaan vaihtoehtoisten teknologien hyödyntäminen; videoneuvottelut
- Kliiniset lääketutkimukset ja niihin satsaaminen ja uusien ratkaisujen löytäminen
- Yksinkertaisen elämän paluu
- Pysähtyminen
- Ilmanlaadun parantaminen
- Perheen kanssa yhteinen aika lisääntyy
- Kiitollisuus siitä että on terve
- Maailma on yhdessä saman haasteen edessä
- Auttaminen
Tuossa muutama asia, varmasti löytyy enemmänkin, kun vaan pysähtyy miettimään. Arestin sijaan mietitään että tämä on mahdollisuus löytää jotain uutta ja merkityksellistä! Mahdollisuus muistella menneitä ja niitä hetkiä, joista oli iloinen. Itse muistan näytelmäkerhot, jouluevankeliumin lukemiset kirkossa (raikas ääni jo lapsena) tai Bay City Rollersin leikkikonsertti koulussa, jossa olin Eric ja soitin paperikitaraa. Elämä on niin ihmeellistä, ettei sitä kannata unohtaa eikä elää ohi. Tässä ja nyt. Yhdessä.